header

Porista käsin tehtiin rockabillyn historiaa. Samaan ei ole vielä pystynyt Englannin perinteikäs Hemsby Rock’n’Roll Festival, ei maailman suurin rockabilly-tapahtuma Viva Las Vegas, nuoremmista tulokkaista puhumattakaan.

Koko maapallon rockabilly-historian pitkäikäisin tapahtuma on sadatta ja viimeistä kertaa, ja tänä juhannuksena ainoan kerran Hämeenlinnan luonnonkauniilla Aulangolla, järjestettävä Rock’n’Roll Jamboree. Se on järjestetty alusta asti Porin Uus-Aittaluodosta käsin, enimmäkseen yhden ja saman miehen, Marko ”Hakki” Hakalan, toimesta.

Se tekee länsisuomalaisesta pikkukaupungista merkittävän tekijän siinä globaalissa kulttuurityössä, jonka avulla ja ansiosta kautta aikain ensimmäinen valkoisen rockmusiikin muoto, rockabilly, on paitsi pysynyt hengissä, myös elinvoimaisena ja alati uusiutuvana tyylinä.

Tämän työn ansiosta rockabillyn ovat puolestaan löytäneet aina uudet ja uudet sukupolvet.

Rock’n’Roll Jamboree -tapahtumaa alusta asti järjestänyt Hakala tuskin tiesi keväällä 1987 ensimmäistä Jamboreeta - tuolloin vielä Hep Cat Hop -nimellä kulkenutta tapahtumaa Harjavaltaan järjestäessään - että juhlista kasvaisi yli kolme vuosikymmentä aktiivisesti uusiutuva instituutio, joka tulisi vaikuttamaan peruuttamattomalla tavalla lukuisten perinteisestä rock’n’rollista ja sen johdannaisista innostuneiden nuorten ihmisten elämään.

Sitten ensimmäisen Rock’n’Roll Jamboreen nuo samat nuoret ovat varttuneet keski-ikäisiksi, yhä aktiivisiksi, Jamboree-kävijöiksi, kuten on myös monien jälkikasvu. Samalla he ovat saaneet seurata 1950-lukuisen perinne-rock’n’rollin muotoutumista neo-rockabillyksi ja edelleen psychobillyksi ja taas takaisin äärettömän taitavasti perinteitä kunnioittavaksi rockabilly-traditionalismiksi. Jamboreissa ovat keikkaneitsyytensä menettäneet lukuisat aloittelevat suomalaisyhtyeet, mutta Jamboreiden kautta on moni asemansa vakiinnuttanut ulkomaalainen yhtye myös löytänyt Suomesta itselleen liki pysyvän kakkoskodin ja valtavan määrän ystäviä.

Rock’n’Roll Jamboreiden historian esiintyjälista on pitempi kuin nälkävuosi, ja se tarjoaa toisen globaalin mittakaavan poikkeuksen; Jamboreet olivat pitkään ensimmäinen ja ainoa rockabilly-tapahtuma maailmassa, jossa yleisö saattoi yhden ja saman illan aikana todistaa esimerkiksi tanskalaista psychobilly-piiskausta, suomalaista jive-rock’n’rollia ja perinteistä brittiläistä teddy boy -rockabillyä.

Missään muualla maailmassa moinen ei ollut vielä 1990-luvun aamuhämärissä mahdollista. Porista käsin ei kuitenkaan tunnustettu keinotekoisia raja-aitoja, ja sama asenne tarttui lukemattomiin Jambore-kävijöihin sekä Hakalan ensin Raunchy- ja My Way -nimillä ja sittemmin jo kolmatta vuosikymmentä Jungle recordsina tunnetun postimyyntilevykaupan asiakkaisiin.

Sama laaja-alaisuus on edelleen nähtävissä ja kuultavissa 100. ja viimeisen, neljäpäiväiseksi paisuneen Rock’n’Roll Jamboreen runsaassa esiintyjäkattauksessa: http://www.junglerecords.fi/jamboree/

Teretuloa rokkaamaan & juhlimaan Aulangolle!
Marko "Hakki" Hakala